FIN junior CH

Lelibel's Hoshiko

Hoshiko

syntynyt 27.4.2015
pastelli lk naaras
kasvattaja Mette van Eck, Hollanti

Pitkän etsinnän ja pohdinnan jälkeen päädyin varaamaan naaraspennun Hollannista. Olin etsinyt lähinnä Unoa varten sopivaa, pienehköä pastelli naarasta ja kiinnostuin tästä yhdistelmästä erityisen paljon. Hoshin molemmat vanhemmat ovat metsästyslinjaisia ja Suomen kokoskaalaan verrattuna todella pienikokoisia ja ystävällisiä luonteeltaan. Onnekseni sain juuri sen pennun mitä olin tästä pentueesta toivonutkin ja Hoshiko muutti Suomeen. Kasvattaja tahtoi, että pentujen omistajat keksivät itse pennuille nimet, joten Lea valitsi nimen Hoshiko, joka on japania ja tarkoittaa tähtilasta. Mielestäni nimi on osuva tälle säihkysilmälle! Luonteeltaan neiti on erittäin kiltti ja touhukas, mutta mikä parasta, tyttö on todella rohkea ja peloton. Mitä sitä muuta voisi pienestä frettitytöstä toivoakaan! Hoshiko on vielä melko voimakkaassa kasvu- ja kehitysvaiheessa, joten odotan suurella mielenkiinnolla millainen neidistä isona lopulta tulee.

Hoshiko asuu sijoituksessa Lealla Espoossa. 

2.5.2017 Hoshiko synnytti 13 pentua viisi päivää etuajassa. Osa pennuista jouduttiin ottamaan ulos sektiolla. Hoshikolle oli tullut märkäkohtu mikä poistettiin samassa yhteydessä. 
Pentueet: 
2.5.2017 syntyi Hoshikolle ja Roudalle 13 pentua etuajassa, jotka ikävä kyllä kaikki menehtyivät. 
Hoshiko steriloitiin sektion yhteydessä ja tyttö on nyt eläkkeellä kasvatuskäytöstä.
Kuvia / Photos